maanantai, 22. maaliskuuta 2010

Agiliitämässä

Eilen oli viimeinen Järvenpään Koirakerhon pentu- ja alkeiskurssi. Siellä aiheena oli vanhojen kertaaminen ja luoksetulo. Luoksetuloa harjoittelimme niin, että ohjaaja piti koirasta kiinni ja itse juostiin pois päin huutaen koiraa ja kun pysähtyi (edelleen huutaen koiraa nimeltä ja luoksetulo käskyä), niin ohjaaja päästi koiran irti. Demi tuli suhteellisen nopeasti luokse, vauhtia olisi voinut olla ehkä vähän enemmänkin.

Eilen lähdimme neljän jälkeen Anninan & Pepin ja Liisan kanssa kohti Konalaa, koirakoulu Kompassia, jossa on agilityhalli. Pialla on sunnuntaisin vakivuoro ja hän kutsui meidät sinne kokeilemaan agilityä. Harjoittelimme Demin kanssa putkea, jonka vedimme lyhyimmäksi mahdolliseksi ja vähän hyppyjä, ihan matalia. Kerran kokeilin puomia ja sen Demi kiipesi melkein koko ylösnousun, kunnes meinasi tippua ja löi sitten jarrut pohjaan. Nostin sen sitten alas. Kaiken kaikkiaan oli mukava reissu, varmasti mennään vielä uudestaan! :)
Tänään sain vihdoin ja viimein otettua joululahjaksi saamani kamerankin mukaan lenkille ja kuvattuakin hienoilla kuvaustaidoillani. :o)




2 kommenttia:

  1. cooleja fotoja :---) ei toi nyt vielä pahaa testaamista ole, vai? :)
    joku päivä gangstakaksikko on hyvä ja lähtee meidän kanssa lenkkeilemään ;)

    VastaaPoista
  2. Haha tosi! Osaa pitäis rajailla, mut mulla ei ole tässä koneessa mitään kuvankäsittelyohjelmaa..
    No ei tuo nyt mitään pahaa testaamista ole, mutta selvästi Demi välillä yrittää luistaa säännöistä.
    Joo joku pvä lenkille! Ens viikolla vaikka. :)

    VastaaPoista